Sulkapallon yhdenvertaisuushanke VALANOS
Sulkapalloliitossa on alkanut VALANOS -, eli Vammaisten lasten ja nuorten osallisuus sulkapallon seuratoiminnassa -hanke.
Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja se kestää vuoden 2026 loppuun asti.
Tavoitteet
Hankkeen tavoitteena on tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen seuratoiminnan edistäminen, parapelaajien määrän lisääminen avoimessa seuratoiminnassa sekä erityisesti vammaisten lasten ja nuorten integroiminen osaksi seurojen perustoimintaa.
Hankkeen toiminta
Hankkeessa toteutamme mm. koulutusta seuroille ja valmentajille yhdenvertaisesta seuratoiminnasta, järjestämme kokeilutapahtumia, luomme parasulkapallokäsikirjan seuroille, sekä verkoston, jonka kautta tavoitamme soveltavan liikunnan kohderyhmää.
Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä seurojen ja Vammaissulkapallo ry VaSuPan kanssa.
Tulevat toimet >>
Parasulkapallon koulutusviikonloppu 28.-29.3.2026
Parasulkapallon koulutusviikonloppu järjestetään 3K Urheiluopistolla Pajulahdessa.
Viikonloppuun on ilmoittautunut todella vahvaa osaamista eri puolilta Suomea ja odotettavissa on oppimisen lisäksi myös vahvaa yhteiskehittämistä.
Pilottiseurat parasulkapalloa kehittämässä
Hankkeeseen on rekrytoitu 5 pilottiseuraa, joiden kanssa kehitämme parasulkapallotoimintaa alueellisesti. Seurat ovat:
- Badminton United, Vantaa ja Helsinki
- Jyväskylän sulkapalloseura
- Mansen Sulka, Tampere
- Tervasulka, Oulu
- TVS-sulka, Turku
VALANOS -hanke tukee seuroja kunkin tarpeen mukaisesti. Luomme harrastamisen polkuja erityisesti vammaisille lapsille ja nuorille, muita ikäryhmiä unohtamatta ja järjestämme parasulkapallon kokeilutapahtumia vuoden 2026 aikana.
Seuraa Sulkapalloliiton ja pilottiseurojen somekanavia!
Ota yhteyttä
Mikäli sinä tai seurasi kiinnostuitte yhdenvertaisen sulkapallon seuratoiminnan edistämisestä, ota yhteyttä.
Lisätiedot:
Niko Halminen
hankekoordinaattori
niko.halminen@sulkapallo.fi
040 531 3631