Mikä on siis sulkapalloseurojen olemassaolon tarkoitus ja tavoite?

Yksinkertaisimmillaan seuramuotoinen toiminta on vaatimus sille, että kaupunki tai kunta myöntää pelivuoroja kunnallisista tiloista kuten kouluilta ja seura ja isompi tai pienempi peliporukka perustaa tästä syystä seuran (rekisteröidyn yhdistyksen) mahdollistamaan oman pelaamisensa.

Seuraavalla tasolla seura tarjoaa jäsenilleen pelivuorojen lisäksi muita palveluita kuten alkeiskursseja, mini-sulkista, kilpavalmennusta tai pelitapahtumia eli käytännössä toimii kuten yritykset, pyrkii luomaan lisäarvoa, josta asiakkaat ovat halukkaita maksamaan. Tällainen toiminta vaatii kuitenkin aktiivista johtamista ja haasteena on se, että vapaaehtoisista koostuvan hallituksen osalta rajat tulevat vääjäämättä jossain kohtaa vastaan. Tätä todistaa parhaiten ehkä se, että suomalaisen sulkapallon yli 70 vuotisen historian aikana kaikki suuremmat seurat ovat ennemmin tai myöhemmin törmänneet lasikattoon selvästi ennen 1000 jäsenen kokoluokkaa, eikä mikään seura ole jatkanut kasvua vuosi toisensa jälkeen.

Samaan aikaan kun sulkapallon suosio on ollut koko ajan kasvussa, sulkapalloseurojen kokonaisjäsenmäärä on viimeiset 10 vuotta pysynyt käytännössä lähes paikallaan, kuten alla oleva graafi kertoo.

On toki ilahduttavaa, että suunta on tällä hetkellä ylöspäin, mihin on saattanut seurojen tekemän työn lisäksi osaltaan vaikuttaa mm. Kalle Koljosen EM-pronssin ja Sudirman Cupin lajillemme tuoma näkyvyys, mutta isommassa kuvassa muutaman prosentin nettokasvu 10 vuodessa kertoo siitä, että sulkapalloseurat eivät ole joko aktiivisesti halunneet ja hakeneet kasvua tai vaihtoehtoisesti seuratoimintaa ei ole pystytty tuotteistamaan ja markkinoimaan kovin menestyksekkäästi.

Vertailun vuoksi harrastajamäärältään sulkapalloa selvästi pienemmässä sisarlajissamme tenniksessä kehitys on ollut täysin toisenlainen. Tennisliitto julkaisi hiljattain tiedotteen, jonka mukaan Tennisliiton jäsenseurojen jäsenmäärä on ollut kasvussa jo vuodesta 2015 lähtien ja vuoden 2022 jäsenmäärät saavuttivat uuden ennätyksen 27 749 jäsentä. Viimeisen kolmen vuoden aikana kasvu on ollut yhteensä 16,6 % ja viiden vuoden aikana kasvu on ollut huimat 23,2 %. Tennisseurat ovat siis selvästi pystyneet tarjoamaan ja markkinoimaan palveluita, joista tennisharrastajat ovat kiinnostuneita ja valmiit maksamaan, ja seuroihin kuuluvien pelaajien osuus kaikista harrastajista onkin aivan eri tasolla kuin sulkapallossa. Ei ole varmasti sattumaa, että suurimmilla tennisseuroilla on toimitusjohtajat, jotka johtavat toimintaa, eikä operatiivinen toiminta tai johtaminen ole seuran vapaaehtoisista koostuvan hallituksen vastuulla.

Mutta onko kasvu sitten tärkeää tai välttämätöntä?

Jokaisessa seurassa, suuremmassa tai pienemmässä, voidaan ajatella, että nykyinen toiminta pyörii hyvin ja riittää, kun jatkossakin tarjotaan nykyisille jäsenille olemassa olevaa toimintaa, eikä halutakaan panostaa kasvuun, puhumattakaan että haluttaisiin yhdistää voimia toisten seurojen kanssa. Asiassa ei luonnollisesti ole oikeaa tai väärää ratkaisua, eikä kasvun tietenkään tarvitse olla yksittäiselle seuralle itsetarkoitus ja aina se ei ole edes mahdollista, vaikka tahtoa olisikin. Paikallaan pysyminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että mahdollisuudet vastata muiden lajien suunnalta tulevaan kilpailuun heikkenevät, kun monissa muissa lajeissa kehitetään houkuttelevampia tuotteita ja palveluita ja vaatimustaso toiminnan laadulle kasvaa koko ajan. Samaan aikaan ikäluokat pienenevät ja lajien välinen kilpailu lapsista ja nuorista kiristyy koko ajan. Liike-elämässä monesti käytetty vertaus pätee myös seurojen toiminnassa, paikallaan pysyminen on käytännössä taaksepäin kulkemista, koska moni muu laji menee samaan aikaan eteenpäin ja syö meiltä harrastajia ja resursseja.

Seurojen jäsenmäärän kehitys linkittyy luonnollisesti suoraan myös liiton toimintaan ja rahoitukseen ja tässä kohtaa seuroissa pitää tunnustaa se tosiasia, että kakkua ei voi sekä syödä että pitää. Mikäli jäsenmäärät eivät kasva, liiton ministeriöltä saama yleisavustus pienenee vuosi vuodelta ja liiton resurssit pienenevät. Paikallaan pysyvä, saati laskeva jäsenmäärä ei myöskään houkuttele yhteistyökumppaneita, koska ne etsivät lajeja, jotka pystyvät osoittamaan kasvua ja kehittymistä. Tällöin liiton toiminta menee vääjäämättömästi kohti rajoitetumpia toimintoja niin seura- kuin huippusulkapallon puolella ja tällaista kutistumisen kierrettä on jossain kohtaa enää vaikea tai jopa mahdotonta katkaista.

Kaikki varmasti kuitenkin toivovat, että liitto voi olla lajiyhteisöä laajemmin palveleva organisaatio, joka tukee seurojen kehittymistä ja kasvua ja auttaa seuroja tuottamaan koko ajan uutta lisäarvoa jäsenilleen ja tukee huippusulkapallon puolella kansainvälisen menestyksen mahdollistamista. Tämä malli vaatii kuitenkin tukevaa rahoituspohjaa, mikä taas vaatii seurojen jäsenmäärän kasvua ja se puolestaan vaatii – uskallan väittää – liiketoimintamaista toimintaa, seuroihin ammattijohtajia, menemistä epämukavuusalueelle, lajin ulkopuolisen osaamisen hankkimista seurojen hallituksiin ja miksei myös yritysmaailman tapaan fuusioita isompien ja tehokkaampien organisaatioiden luomiseksi.

Sulkapallossa on täysin mahdollista rakentaa samanlainen menestyksekäs kasvutarina kuin tenniksessä on tehty, mutta se vaatii johtajuutta ja visioita, uskallusta ja uudenlaista ajattelua. Vaihtoehtona on pysyä poteroissa, vastustaa seurayhdistymisiä ja odotella, että joku muu hoitaa kasvun ja kehityksen ja että rahaa ilmestyy jostain. Viimeinen sammuttaa aikanaan valot.

Ville Valorinta

Kirjoittaja toimi Sulkapalloliiton toiminnanjohtajana keväästä 2020 alkaen ja siirtyi 1.4. johtamaan liiton kaupallisia toimintoja liiton omistamaan yhtiöön.